22.6.2012

22. Osa: Rowley

Photobucket
(89 kuvaa)

Edellisessä osassa esitettiin paljon toiveita Tildan elämää koskevasta extrasta, joten nyt voin luvata, että tyttö saa jossain vaiheessa aivan oman extran, ellei sitten toisenkin...;)

Nyt kuitenkin
Rowleyt tarjoitelvat tuttuun perheen tapaan romantiikkaa näin juhannuksena ;) !
Toivottavasti ei käy liian siirappiseksi...

Osa on omistettu simssiliinille ja vielä tarkemmin ilmeisesti Fikulle syntymäpäivä onnitteluksi!
Onnea, Onnea ja Onnea!

 
Viimeksi Rowleylla: Perhe vietti onnellista perhe-elämää. Dorrit perheen esikoinen pääsi kouluun isänsä tekemien salaisten sopimusten ansioista. Kaksoset, Darren ja Daniela, olivat vielä liian pieniä kouluun mennäkseen, mutta Stella, perheen äiti, käytti paljon aikaa näiden kasvatukseen. Perheeseen syntyi vielä yksi jäsen Daniella.
John painiskeli liiketoimien kanssa. Kauppa menestyi ja sai Pinewoodin puodeista parhaimman-tittelin. Johnin toiset liiketoimet, viinan salapoltto, taas eivät sujuneet niin hienosti. Talonpojat murtautuivat Johnin salahuoneeseen vieden kaikki alkoholijuomat, joten mies ei kyennyt toimittamaan sovittuja alkoholijuomia aatelisten juhliin. Kreivi, jonka juhlat näin menivät pilalle, päätti selvittää kuka salapolttaja on ja saattaa tämän oikeuden eteen...
Photobucket
"Kukilla hurmaat naisen kuin naisen Roger", John myönteli ritarin pohtiessa kukkien tarpeellisuutta naisten hurmaamisessa. John ei kylläkään voinut ymmärtää miksi tämä edes tarvitsisi kukkia hurmaamaan naisia, olihan tällä univormu. Luulisi sillä onnistuvan, mutta kauppa se oli, joka kannatti. Hikipisarat kutittelivat matkatessaan alas Johnin selkää pitkin. Päivä oli kuuma, eikä sisällä olo helpottanut oloa alkuunkaan.
Photobucket
Asiakkaat pitivät Johnin kiireisenä ilta hämäriin asti. Tulijoita oli riittänyt puodin saaman palkinnon jälkeen ruuhkaksi asti. John oli välistä jo miettinyt apuvoimien palkkausta, mutta oli antanut asian vielä olla. Stella auttoi häntä minkä ehti ja kohtahan Dorritista saisi oivat käsiparin rahastamaan ostajia.
Photobucket
John katseli tyhjäksi päässeitä hyllyjä tyytyväisenä. Auttavalle käsiparille olisi kyllä kummasti käyttöä. Hän ei millään ehtinyt täyttämään hyllyjä, lunastamaan rahoja sekä vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin yhtä aikaa. John painoi silmänsä kiinni ja veti syvään henkeen. Päivän kiire tuntui vieläkin päässä, eikä hulina ottanut kadotakseen.
Photobucket
Hellä kosketus poskella herätti miehen ajatuksistaan. Hymyillen Stella katseli kauniilla lemmikin sinisillä silmillään miestään pitäen tämän kättä omassaan.
"Oletko valmis?" Nainen kysyi ja nauroi Johnin hämmästyneelle ilmeelle. "Olet tainnut unohtaa?" Stella kysyi silmäille ymmärtävästi puodin tyhjiä hyllyjä. "Tänään on Dorritin syntymäpäivä", hän jatkoi ja näki miehen ilmeestä, että muistikuvat tämän päivän illanvietosta selvästi heräilivät miehen mielessä. Suukottaen miestään hellästi poskelle Stella avasi puodin ja oleskelutilojen välisen oven. Iloiset äänet tulvivat puodin sisälle ja täyttivät väsyneen Johninkin juhlamielellä.
Photobucket
Photobucket
Dorrit hypähteli jalalta jalalle malttamatta odottaa, että saisi jo puhaltaa kynttilät. Iloisesti tyttö hymyili isälleen, joka lopultakin saapui paikalle. Oli tätä odotettukin. Kumarrus kakun puoleen ja voimakas puhallus...
Photobucket
Dorrit Rowley
Photobucket
Syntymäpäiväsankarina Dorrit sai luvan leikata palan kakkua ensimmäisenä. Hänen perässään koko perhe kokoontui nauttimaan herkusta pöydän ääreen.
Dorrit tunsi jonkun nypläävän hameensa helmaa pöydän alla. Daniellan pienet sormet olivat kiertyneet kankaan ympärille ja kaihoisista silmistä näki tytön miettivän.
"Kyllä sinunkin vuorosi vielä tulee." Dorrit totesi hymyillen rohkaisevasti pikkusiskolleen, joka nappasi haarukan pöydältä ahdatakseen valtavan kakun palan suuhunsa. Tämä oli siis kielletty aihe, Dorrit ajatteli ja lisäsi sen mielessään listaan, joista Daniellan kanssa ei saanut puhua.
Photobucket
Kaksosten jo vetäydyttyä yöpuulle John veti esikoisensa sivummalle.
"Et kai kuvitellut, ettemme äidin kanssa olisi sinulle jotain hankkineet?" John kysyi kaivaen ovela hymy kasvoillaan piironginlaatikkoa. Pieni valkoinen paketti punaisine nauhoineen ilmestyi yllättyneen Dorritin kasvojen eteen.
"Minulle?" Dorrit ei voinut uskoa silmiään. Ei hän lahjoja ollut odottanut, kun yhteinen ilta perheen kanssa olisi riittänyt jo tytölle.
Photobucket
Paketista paljastui monien pienten eriväristen lankarullien keskeltä pienet sukkapuikot. Dorrit katseli lankoja, jotka olivat varmasti tulleet kalliiksi vanhemmille, eikä malttanut millään olla kokeilematta.
Photobucket
He eivät tarvinneet sanoja. John naurahti tyttärensä ilmettä ja totesi vain, ettei tämä koko yötä saanut valvoa. Hetken Dorrit joutui muistelemaan, miten lanka oli käsketty ottaa sormien väliin ja miten se kierrettiin, mutta nopeasti kädet alkoivat tehdä töitä kuin itsestään. Dorrit ei tiennyt mitään rauhoittavampaa maailmassa, kuin sukkapuikkojen helinä. Ajatuksetkin pysyivät kurissa, kun seuraavan silmukan etsiminen täytti koko ajatusmaailman. Maailmassa oli vain hän ja tuo pieni neule, jonka hän oli saanut aikaiseksi.
* * * *
Photobucket
Perheen nuorin jäsen heräsi joka aamu ensimmäisenä aamuauringon ensisäteiden valaistua lastenkamarin. John kiirehti nostamaan pientä kihertävää tyttöä syliinsä, niin ettei tämän huutelut herättäisi samassa huoneessa nukkuvaa Daniellaa. Tämä oli hänen hetkensä pienen kuopuksensa kanssa ennen kuin puoti taas veisi miehen huomion. Oli kuin hän olisi tarvinnut pienen taaperonsa hihityksen jaksaakseen päivän askareistaan.
Photobucket
Dalian opettaminen tuntui käyvän jo vanhasta tottumuksesta. Opetettuaan kolme lasta puhumaan, kävelemään, laulamaan ja kuiviksi Stella tunsi olevansa jo ammattilainen. Sitä paitsi yhden lapsen kaitseminen oli puolet helpompaa, kuin kaksosten. Kuopuksena Dalia saikin paljon huomiota vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan. Silti välillä Stellasta tuntui, että hän oli paljon väsyneempi nyt kuin aikoinaan Dorritin kanssa.
Photobucket
John oli täyttelemässä eilen tyhjenneitä hyllyjä Stellan yöllisillä leipomuksilla. Välillä hän ihmetteli miten nainen jaksoi kaiken päätteeksi vielä leipoa koko yön? Kakut olivat kuitenkin joka aamu Johnia odottamassa keittiön pöydällä toinen toistaan upeampina luomuksina. John hymyili itsekseen ylpeänä vaimostaan. Stellahan oli tavallaan kuuluisuus aatelisten piireissä. Puodin ovelta kuuluva vaativa koputus sekoitti Johnin täysin laskelmissaan. Eihän tämä ole vielä edes auki!
Photobucket
Oven takana seisoi ujosti eteensä tuijotteleva Brian Park. Mies pyyteli kovasti anteeksi, mutta tämä oli ollut ainoa hetki, kun hän oli päässyt irtautumaan töistään. Brian kyseli hääkakkujen perään ja kaivoi pienen rullan riikintaalereita taskustaan kysyen häpeillen samalla mitähän näillä mahtaisi saada. John katseli pientä raharullaa ja totesi mielessään, ettei tuolla saisi edes koristetta kakun päälle. Hän ei voinut kuitenkaan aiheuttaa miehelle pettymystä, sillä jotenkin hänestä tuntui, että tässä oli nyt tosi kyseessä.
Photobucket
Tyytyväinen talonpoika lähti vihellellen puodista. John oli luvannut kakun, jos mies toimittaisi Stellalle muutaman tuokkosen mansikoita leipomuksia varten. Tyytyväisenä itseensä John tuijotteli pihalampea puodin ikkunasta. Pieni nykäisy lahkeesta sai Johnin takaisin tähän maailmaan.
"Isän pieni kulta!" John totesi nostaessaan pikku Dalian syliinsä saaden vastaukseksi pienen tuhisevan nenän korvansa juureen.
* * * *
Photobucket
Kesäpäivät kuluivat nopeasti. Stella vietti suurimman osan ajasta puutarhassa kasveja hoitaen. Hän uskoi vakaasti, että kasvit kaipasivat myös seuraa ja kertoi niille maailman ihmeistä niitä hoidellessaan. Omenat eivät silti ottaneet menestyäkseen tänä kesänä.
Photobucket
Dorritista oli tullut isälleen korvaamaton apu puodilla. Tyttö täytteli hyllyjä puodin ollessa suljettuna seuraavanpäivän myyntiä varten. Johnille jäi näin aikaa sitoa uusia kukkakimppuja ja hoidella muita liikeasioitaan. Mies ei ollut vieläkään ymmärtänyt isoisänsä oli aikoinaan sitonut leijonankidoista mieltäylentäviä kimppuja. Hän ei kuitenkaan luovuttanut.
Photobucket
Stella ja John olivat saaneet kutsun Petersoneille ruokailemaan. He olivat jättäneet Dorritille vastuun talosta, jonka tyttö oli aluksi ottanut iloiten vastaan. Tarkasti Dorrit kitki kasvimaata haluten tehdä vaikutuksen äitiinsä ja isäänsä. Hän kyllä osaisi tämän ja pitäisi huolta sisaruksistaan.
Photobucket
Töitä osoittautui olevan kuitenkin enemmän kuin hän oli kuvitellut. Miten äiti ehti kaiken tämän? Hoitaa puutarhan, Dalian, laittaa ruokaa ja vielä leipoa puotia varten. Dorrit kipristi nenäänsä nostaessaan pahalle tuoksahtavaa pikku siskoaan sängystä. Vaipan vaihto oli jotain, mitä hän ei mielellään tehnyt. Pitikö vahingon sattua juuri nyt? Tyttöhän oli jo melkein oppinut kuivaksi.
Photobucket
Dalian jäädessä tyytyväisenä leikkimään Daniellan kanssa Dorrit kiiruhti poimimaan sitruunoita. Puu antoi tänä kesänä paljon paremman sadon kuin viime vuonna. Äiti saisi tehtyä jälleen herkullisia sitruunaleivoksiaan. Dorritin suu tuntui täyttyvän syljestä tytön ajatellessa leivoksia, joita oli pienenä äitinsä pöydältä varastanut. Täytyisikin muistaa pyytää äitiä opettamaan häntäkin tekemään niitä!
Photobucket
Päivä kääntyi iltaan ja ilta muuttui yöksi. Vanhempia ei kuitenkaan kuulunut. Kaksoset olivat vakuuttaneet Dorritin, että kala söi parhaiten öisin, joten lupa valvoa oli myönnetty. Mutta vain siksi aikaa, että Dorrit valmisti iltapalan. Eivät kaksoset turhaan olleet yötä kehuneet, sillä saalis oli mahtava.
Photobucket
Lopulta John ja Stella saapuivat. John istuutui pöytään Dorritin seuraksi Stellan mennessä peittelemään lapset. Varmistamaan, että he ovat hengissä, Dorrit ajatteli huvittuneesti tuntien ylpeyden kuplivan vatsanpohjassa. Äiti huomaisi huoneisiin kurkistaessaan, että kaikki oli paremmin kuin hyvin.
Photobucket
Dorrit kertoili päivän tapahtumista taukoamatta. Lopulta John ei malttanut enää odottaa, vaan tokaisi väliin, mitä Petersoneilla oli sovittu. Dorrit nielaisi suussaan pyörineen kalanpalan väärään kurkkuun ja kakoi kovaäänisesti. Daniella menisi naimisiin Matiaksen kanssa. Hän ei ymmärtänyt. Miten he saattoivat antaa Daniellan sen julman naisen miniäksi?
Photobucket
Stella istuutui pöytään alkaen kertoilla tyttärelleen naapurisovusta ja rahatilanteesta. Dorritia he eivät olleet voineet luvata, koska tyttö oli Matiasta niin paljon vanhempi. Petersonit olivat pyytäneet suoraan, eikä suoraan pyyntöön voi kieltäytyä ilman hyviä syitä.
"Meillä ei Daniellan varalle ole ketään katsottuna, joten meidän oli pakko luvata. Sitä paitsi rahallisesti ajatellen se on hyvä liitto." John jatkoi.
Photobucket
Yksinään Dorrit jäi neulomaan pöydän ääreen vanhempien jo mentyä nukkumaan. Hän ei saisi unta, vaikka menisikin sänkyyn sitä odottamaan. Hänestä oli julmaa riistää Daniellalta mahdollisuus rakkauteen. Kaikilla muilla heistä olisi mahdollisuus, mutta ei Daniellalla. Sitä paitsi Lisa Peterson ei ainakaan Tildan puheiden mukaan ollut paras mahdollinen anoppi. Dorrit päätti olla kertomatta Daniellalle mitään, mitä oli Lisasta kuullut. Olisi parempi, jos tyttö selvittäisi itse millainen anoppi hänellä on ja eihän sitä tiennyt, jos Lisa olisi Daniellalle mukavampi.
* * * *
Photobucket
Dorritin puikot helisivät alakerrassa tasaista tahtia. John toivoi ehtivänsä livahtamaan kirjahyllyn raosta sisälle, ennen kuin tyttö päättäisi tulla yläkertaan. Hän oli lykännyt tätä muutenkin liian pitkään. Välittäjä odotti satsia, eikä tämä todellakaan ollut parhaita odottajia, varsinkaan viimekerran jälkeen. Varovasti yrittäen välttää kaikkia kolahteluja John ujutti kätensä kiskaisemaan ruusutietouden kirjaa. Hylly narahti hiljaa avaten Johnille tien salaiseen käytävään.
Photobucket
Nousten tikapuita talon ullakolle John katseli tyytyväisenä ympärilleen. Tuttu yrttien tuoksu valtasi hänen nenänsä onkalot. Hiljalleen varoen askeleidensa kaikumista alakertaan mies lähestyi ullakon takaosaa. Aine oli muhinut jo tarpeeksi kauan, mutta laatu pitäisi vielä varmistaa. Tällä kertaa välittäjä oli tilannut häneltä olutta, jota John ei koskaan ennen ollut valmistanut.
Photobucket
Innoissaan John kohotti kuohuvan tuopin ihastellen oluen tummaa mehevää väriä ja sen tummien maltaiden makeaa tuoksua. Vaahto kutitteli miehen nenää, tämän nostaessa tuopin huulilleen. Makean ja suolan kupliva sekoitus täytti hänen makuaistinsa. Se oli juuri sellaista, kuin pitikin. Nauttien John siemaili tuopin loppuun ajatellen, että olut täytyy todella lisätä vakituiseksi tuotantoon.
Photobucket
Nyt täytyi vain sopia koska hän tapaisi välittäjän. John selaili kalenteriaan vertaillen päivämääriä, jotka välittäjälle sopivat. Pikaisesti hän kirjoitti pelkän päivämäärän kirjepaperille. Välittäjä kyllä ymmärtäisi, kun saisi tämän huomenna sovitun metsän kiven alta.
* * * *
Photobucket
Photobucket
Väsynyt John hieroi unihiekkoja silmistään aamupalapöydässä ja katseli ihmeissään Dorrittia, joka valvomisesta huolimatta vaikutti yhtä pirteältä kuin aina. Minä olen tulossa vanhaksi! Stella ja Daniella puhuivat jostain hamekankaista, jotka pitäisi käydä noutamasta torilta kangaskauppiaalta. Dorrit näytti tukehtuvan munakkaaseensa Stellan pyytäessä tätä hakemaan kankaat. Kaikki oli sovittu jo valmiiksi, mutta John ei kyllä ollut varma sopiko Dorritin kaltaisen nuoren tytön käydä torilla yksinään.
"John! Tori on aivan vieressä," Stella tuhahti miehelleen ja asia oli sillä selvä.
Photobucket
Dorrit katseli jännittyneenä torin kuhinaa. Hän yritti imeä siitä itseensä mahdollisimman paljon, sillä hän ei tiennyt koska saisi seuraavan kerran tulla tänne käymään. Hitain jännittynein askelein hän lähestyi sisäänkäyntiä kaupunkiin.
Photobucket
Photobucket
Äiti oli sanonut, että kangaskauppias olisi heti sisäänkäynnin ulkopuolella ja että Dorrit melkein törmäisi kankaisiin. Äiti oli ollut todella kirjaimellinen, sillä Dorrit todella kompastui kangaspakkaan, joka oli kaatunut maahan.
Dorrit pyöri kankaiden keskellä hetken ihaillen kaikkea, mitä kangaskauppiaalla oli hänen kaltaiselleen tarjota, kunnes lopulta muisti mitä varten hänet oli torille alun perin lähetetty. Äiti oli todella hoitanut kaiken, jopa maksamisen, eikä Dorritin tarvinnut kuin noutaa tavarat.
Photobucket
"Voisinko hakea nämä lähtiessäni?" Dorrit kysyi kauppiaalta saatuaan yhtäkkiä päähän pistoksen tutkia torin tarjoamia mahdollisuuksia paremmin. Ei hän vielä halunnut lähteä kotiin. Saatuaan myöntävän vastauksen myyjältä Dorrit suunnisti leipäkojun ohitse haluten nähdä, mitä torin perällä olisi.
Photobucket
Yhtäkkiä maa katosi tytön jalkojen alta tasaisen kivetyksen muututtua portaiksi. Hetken hän oli varma, että saisi tasapainon palautettua, kunnes polvi antoi periksi. Dorrit kuuli jonkun huutavan kauhusta huomaten vasta hetken päästä sen olevan hän itse. Kaikki tapahtui niin hitaasti, mutta silti liian nopeasti, jotta hän olisi voinut tehdä jotain itsensä pelastamiseksi.
Photobucket
Juuri kun hän oli varma, että tömähtäisi kasvoilleen portaiden alla häämöttävälle kivetykselle Dorrit tunsi voimakkaiden käsivarsien puristuvan ympärilleen. Käsivarsien omistaja oli niin lähellä, niin lämpimänä. Kardemumman ja kypsän päärynän tuoksu tulvi tytön sieraimiin pojan niskakuopasta. Tuoksu joka sai hänen sydämensä läpättämään nopeammin kuin koskaan ennen. Pieni, mutta piikikäs parransänki raapi Dorritin poskea hänen vetäytyessä pois pelastajansa sylistä haluten epätoivoisesti nähdä sankarinsa kasvot.
Photobucket
Siinä he olivat lähekkäin tuijottaen toisiaan silmiin liikahtamatta, tytön kädet edelleen kiertyneenä pojan kaulan ympärille. Kovaääninen rykäisy taustalla, sai Dorritin takaisin sieltä missä oli hetken tämän tuntemattoman pojan kanssa leijunut ja tyttö irroitti otteensa pojan kaulasta.
Photobucket
Nolona Dorrit painoi päätään alas häveten liian läheistä käytöstään ja omaa kömpelyyttään. Samalla hän lähetti kuitenkin ylös hiljaisen kiitoksen siitä, ettei äiti ollut täällä tyttöä tässä tilanteessa läksyttämässä.
"Anteeksi hyvä herra! En minä tahallaan!" Dorritin suusta tulvahti sana ryöppy, josta poika ei ilmeestään päätellen ottanut mitään selvää.
Photobucket
Poika tarttui Dorritin käteen painaen siihen hellän suudelman.
"Thomas Lewis palveluksessanne!" poika huikkasi äänellä, joka sai Dorritin polvet notkahtamaan uudelleen.
Photobucket
Nopeammin kuin Dorrit olisi uskonut, hän tunsi pojan kädet jälleen vyötäisillään. Tällä kertaa kädet pyöräyttivät hänet läheiselle penkille tukevasti istumaan. Nyt kosketus ei kestänyt kuitenkaan kauaa, vaan poika irtaantui välittömästi tytöstä todettuaan tämän olevan turvassa. Dorrit tunsi harmistuksen sydämessään, jota seurasi häpeä. Eihän hän edes tuntenut Thomasia!
Photobucket
"Saanko tiedustella neidin nimeä?" Thomas kysyi saaden Dorritin häpeämään vielä enemmän käytöstään. Hän ei ollut edes esittäytynyt, vaan pyörtyillyt joka kerta, kun poika suunsa avasi.
"Dorrit Rowley", hän sai suustaan tuntien samalla huuliensa vetäytyvän ylöspäin. Thomas oli aseenkantajana yhdelle Derwinterwaterin ritareista. 21-vuotiaana tällä olisi myös mahdollisuus päästä ritariksi, jos vain omaisi oikeat taidot. Dorrit tunsi lämmön leviävän poskilleen ja koko kasvoilleen pojan nauraessa, että kauniiden neitojen pelastaminen oli vähän kuin hänen ammattinsa.
Photobucket
"Aika rientää ja minua varmasti kaivataan" Thomas totesi ja pomppasi pystyyn penkkinä käyttämältään pölliltä. Ennen lähtöään poika kuitenkin nappasi Dorritin käden painaen hymyillen huulensa Dorritin käden selkää vasten.
"Me tapaamme vielä Dorrit Rowley!" poika huikkasi kadoten samalla torilla olevan ihmisjoukon sekaan. Dorrit havahtui nolona katsellen ympärilleen, ettei kukaan tuttu ollut nähnyt hänen käytöstään. Hän oli kuin mikäkin rakastunut aasi, eihän edes tuntenut poikaa. Thomasilla varmasti riitti tyttöjä joka sormelle.
Photobucket
Dorrit siirtyi vieressä olleen juustokojun eteen selvittämään ajatuksiaan. Hän toivoi näyttävänsä siltä, että olisi vaikean valinnan edessä juustojen kohdalla. Pojan viimeiset sanat pyörivät hänen päässään. Näkisivätkö he todella vielä?
Photobucket
"Ottaako neiti jotain?" Kuului möreä kysymys jostain takaa. Nolona Dorrit pudisti päätään ja lähti haparoivin askelin kotiaan kohti. Onneksi matka ei ollut pitkä, sillä hän oli varma, että olisi eksynyt ajatuksissaan.
* * * *
Photobucket
Avatessaan ulko-oven Dorrit kuuli äitinsä äänen kutsuvan häntä keittiöön. Hetken Stella katseli tytärtään, joka tyhjin käsin selvästi ajatuksissaan haahuili keittiön ovesta sisälle.
"Dorrit Rowley! Missä on hamekankaat?" Dorrit oli unohtanut sen yhden ainoan asian, minkä takia oli torille mennytkin, eikä suostunut kertomaan, mitä siellä oli tapahtunut, vaikka Stella kuinka suostutteli.
Photobucket
Stellan lähdettyä itse hakemaan kankaita torilta, Dorrit sai mennä isänsä avuksi kaupalle tänään ja rangaistuksena koko loppu kesäksi. Dorrit auttoi isäänsä hoitamalla rahastuksen, jättäen näin Johnille enemmän aikaa myymiseen. Dorrit ei ollut ikinä ennen nähnyt isäänsä myynti puuhissa, mutta mitä pidempään hän tätä katseli, sitä vakuuttuneempi hän oli, että isä oli luotu myyntimieheksi.
Photobucket
Välillä Stellakin ilmestyi paikalle täyttelemään hyllyjä kermaunelmillaan. Dorrit ei edelleenkään ymmärtänyt täysin, miten äiti ehti tehdä kaiken ja vielä hymyssä suin.
Photobucket
Photobucket
Kesän kuluessa kaupalla puuhastellen Dorritin ajatukset olivat täyttyneet vain riikintaalereista ja niiden laskemisesta. Sir Islingtonin ilmestyminen puotiin herätti Dorritissa kuitenkin tunteita, joita hän ei ollut muistanutkaan olevan edes olemassa. Siitä lähtien kaikki tuntui muistuttavan häntä Thomaksesta. Jopa riikintaalerien leijona tuntui näyttävän Thomakselta. Miksei Thomas ollut tullutkaan, vaikka tämä oli luvannut?
Photobucket
Aamun koitteessa Dorrit hiipi ulos vanhempiensa huomaamatta. Hänen täytyi tietää, miksei Thomas ollut tullut? Hän ei ollut saanut unta koko yönä miettiessään Thomasta ja jos uni oli tullutkin, oli se ollut niin levoton, ettei sitä lepona voinut pitää. Dorrit hiipi ritarien tontilla olevien puiden taakse ja katseli harjoittelevaa ryhmää.
Photobucket
Dorrit tunsi sydämensä lähtevän lentoon saadessaan näkökenttäänsä lopulta Thomasin. Tyttö kiersi kätensä ohuen oksan ympäri ja puristi niin, että pienet veri pisarat ilmestyivät kämmenpohjaan. Poika oli komeampi kuin hän oli muistanut. Miten hän oli voinut unohtaa, kun nyt tuntui, että poika täytti hänen kaikki aistinsa?
Photobucket
Oksa Dorritin nyrkissä rusahti kovaäänisesti tytön puristettua liian kovaa. Rasahdus käänsi kaikkien katseen puiden takana kyyristelevään tyttöön. Thomasin kasvoille syttyi iloinen hymy tämän tunnistaessa piilottelijan. Poika oli Dorritin luona ennemmin kuin tyttö huomasi. Pitäen, jo tavaksi muodostuneen käsisuudelman jälkeen, tytön kättä yhä omassaan Thomas tervehti Dorritia omalla veikeällä hymyllään, joka sai tytön polvet jälleen huojumaan.
Photobucket
"Dorrit Rowley”, poika maistelin tytön nimeä suussaan ja jatkoi, ”miten sinä tänne olet eksynyt kurkistelemaan?" Thomas totesi yrittäen samalla näyttää vakavalta. Pojan ylöspäin nykivistä huulista näki kuitenkin, että tilanne huvitti tätä. Dorrit ei millään keksinyt mitään kunnon selitystä, miksi hiippailisi aatelisten alueella ja kaikki, mitä hän yritti sanoa, kuihtui ennen kuin pääsi ulos suusta, jättäen tytön aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla.
Photobucket
"Kyllä minä tiedän mitä sinä täällä touhuilet" Thomas virkkoi kasvoillaan inhottavan tietäväinen hymy.
"Sinä tulit katsomaan merta!" Thomas jatkoi katse tiukasti Dorritissa. Tyttö ei vieläkään ollut saanut puhekykyään takaisin, joten tämä tyytyi vain nyökkäilemään innokkaasti saadessaan jonkin selityksen hiiviskelylleen. Vaikkei kauppiailla ollut mitään asiaa aatelisten rantaan yksinään, jota Thomas juuri luultavasti tarkoitti.
"Mennään sitten yhdessä!" Thomas totesi iloisen kepeänä viittoen Dorrittia mukaansa.
Photobucket
Dorrit ei voinut kuin tuijottaa. Aaltojen hiljainen kumina vasten rantakivikkoa oli jotain mitä hän ei ollut koskaan ennen kuullut. Tuulikin oli erilainen. Se oli kostea ja toi kielelle suolaisen maun, kun se tuuli johon hän oli tottunut, oli kuiva ja kylmä. Hän tunsi Thomasin katseen selässään, pojan läsnäolo oli itsessään jotain, mitä hän ei voinut olla tuntematta. Poika sai ilmankin väreilemään ympärillään, mutta silti Dorrit ei voinut irrottaa katsettaan aaltojen hiljaisesta liikkeestä.
Photobucket
"Sinä et ole ennen nähnyt merta ethän?" Thomas kysyi hellästi pyyhkäistessään samalla tuulen irrottaman hiuskiehkuran pois tytön poskelta.
"En" Dorrit vastasi huokaisten, "Minä en koskaan ole ollut täällä." tyttö jatkoi kääntäen katseensa takaisin meren kuohuihin haikea katse silmissään.
Photobucket
"Voimme me mennä rantaankin, Dor" Thomas sanoi tarttuen rohkaisevasti tyttöä kädestä. Dorritin kädestä levisi kihelmöivä tunne koko vartaloon, joka nosti lopulta punan tytön poskille. Thomas ei kuitenkaan nähnyt tytön punehtuneita poskia, sillä poika tuntui olevan kovin omissa ajatuksissaan tuijottaen Dorritin kättä omassaan. Hiljalleen kuin yhteisestä päätöksestä pari lähti kävelemään kohti rantaa kummankaan irrottamatta otettaan toisen kädestä.
Photobucket
Dorrit seisoi rantavedessä nauttien meriveden antamasta virkistävästä tunteesta jaloissaan. Thomas oli tyytynyt katselemaan rannalta, kun tyttö uitti pieniä varpaitaan nauraen suloisemmin, kuin Thomas oli ikinä kenenkään nähnyt nauravan.
Photobucket
Dorrit tunsi Thomasin lähestyvän, hän saattoi aistia sen ilman väreilystä. Ilma tuntui tiivistyvän pojan lähellä ollessa. Hitaasti hän kääntyi poikaa kohti nauttien tunteesta, jonka tämä sai hänessä aikaan. Dorrit oli kokonainen pojan ollessa läsnä. Thomasin ilme oli kuitenkin täysin tulkitsematon. Aivan kuin poika olisi jännittänyt jotain.
Photobucket
Dorritin sydän jätti yhden lyönnin välistä Thomasin polvistuessa hänen eteensä pienen rasian kanssa. Tämä ei voinut olla totta!
Photobucket
"Dorrit Rowley" Thomas aloitti ujosti. "Tiedän tämän olevan vielä epävirallista, mutta voisitko harkita joskus olevasi Dorrit Lewis?". Dorrit ei voinut kuin tuijottaa sormusta, joka sädehti auringon paisteessa. Sormusta, jollaista hänen isällään ei ollut edes varaa ostaa hänen äidilleen.
"Minäkö?" Oli ainoa sana, jonka Dorrit sai henkäistyä ulos. Thomas nyökäytti päätään väläyttäen samalla Dorritille rakastavimman hymyn, jollaisen Dorrit näki aina isänsä kasvoilla tämän katsellessa äitiä.
"Kyllä minä tulen!" Dorrit kiljaisi onneissaan. Onnellisempana kuin koskaan olisi voinut kuvitella edes olevansa.
Photobucket
Thomas kaappasi rakastettunsa syliinsä pitäen tytöstä kiinni kuin kauan kadotetusta rakkaasta aarteesta. Dorrit painoi kasvonsa pojan kaulakuoppaan nauttien kardemumman ja päärynän hurmaavasta tuoksusta sekä parran sängen kutittelusta hänen omaa kaulaansa vasten. Ennen kuin tytön jalat koskivat maata, hän tunsi vielä pienen hellän lämpimän kostean painauman niskassaan.
* * * *
Photobucket
Dorrit sytytteli kiireesti puita hellassa. Ruoan pitäisi olla tänään täydellistä. Mikään ei saisi mennä pieleen, ei varsinkaan niin yksinkertainen asia uunin lämpötila. Thomas oli tulossa pyytämään Dorritin kättä ja John oli luvannut kuunnella pojan asian maittavan aterian äärellä. Thomasilla ei ollut edes puhemiestä ylistämässä itseään, mutta Dorrit toivoi isän ymmärtävän.
Photobucket
Dorritin kattaessa pöytää ovelta kuului koputus. Dorrit tiesi ilmanväreilystä, että oven takana oli varmasti Thomas. Hän olisi halunnut sännätä ulos upottaen kasvonsa pojan niskan kardemumman ja päärynäntuoksuiseen pehmeyteen, mutta tämän piti mennä oikein. Dorrit katseli sivusta, kun John meni ovelle tervehtimään kosijamiestä. Dorrit vain toivoi, että Thomas muisti kaikki hänen neuvonsa. Isästä käden puristus kertoi miehestä kaiken.
Photobucket
Ruokapöytä täyttyi Johnin äänellä. Kukaan muu ei tuntunut saavan puheenvuoroa, miehen kertoillessa siitä kuinka tärkeitä hänen lapsensa tälle olivat. Thomas vastaili Johnin kysellessä pojan taustoja, tulevaisuuden suunnitelmia, varallisuutta, mutta vain lyhyesti, sillä John tuntui kaappaavan suunvuoron joka käänteessä itselleen.
Photobucket
Lopulta pöytään laski hetken hiljaisuus, jolloin Thomas ehti esittää asiansa. Dorrit oli jo pelännyt, että isä teki tämän tahallaan, vältti antamasta Thomasille tarpeeksi pitkää puheenvuoroa, jottei tämä voisi pyytää hänen kättään.
"Isäntä Rowley" Thomas aloitti, "vaikka ruoka onkin aivan erinomaista, oli minulla muutakin asiaa." Johnin katse nauliintui Thomasiin saaden pojan nielaisemaan tyhjää.
Photobucket
Dorrit tarttui poikaa rohkaisten kädestä, toivoen samalla näyttävänsä isälleen, että tätä hän todella halusi. Pitkän hiljaisen tuijottelun jälkeen Thomas sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta "Isäntä Rowley, pyytäisin tyttärenne kättä omakseni."
Photobucket
Johnista tuntui, että tämä poika oli saapastellut jostain varastamaan hänen tyttärensä. Hänen rakkaan esikoisensa, josta hän ei vielä ollut valmis luopumaan. Hakien tukea ajatuksilleen mies kääntyi hädissään vaimonsa puoleen, toivoen saavansa tukea tältä. Stellan ainoa tuki miehelleen oli kuitenkin sanat: "Kultaseni, onhan meillä vielä Dalia ja kai sinä haluat lapsenlapsia joskus?"
Photobucket
Lopulta Dorrit sai sormuksen virallisesti itselleen, jonka oli jo aikaisemmin rannalla nähnyt. Se ei silti himmentänyt Dorritin onnea, vaan tyttö sädehti samalla tavalla, kuin rannalla Thomasin polvistuttua hänen eteensä. Hän ei ollut uskoa omaa onneaan.
Photobucket
Photobucket
John kaivoi kaappiensa kätköstä pullollisen kuohuviiniä, jonka oli säästänyt aikoinaan parhaimmasta erästään tärkeitä tilaisuuksia varten. Yrittäen keskittyä tyttärensä onneen, John lykkäsi haikeat ajatuksensa mielestään pois ja ehdotti kihlaparin maljaa. Olihan hänellä vielä Dalia.
Photobucket
Hetkeksi John ja Thomas istuivat vielä sopimaan käytännön järjestelyistä, kuten Dorritin myötäjäisistä, sulhasen lahjoista morsiamen perheelle ja viimeisellä käden lyönnillä kihlaus oli selvä. Vuoden sisällä Dorrit pitäisi käydä noutamassa uuteen kotiinsa Lewisille.
* * * *
Photobucket
Sädehtien onnesta Dorrit saattoi sulhasensa ulos tämän lähtiessä takaisin kotiinsa.
"Vuoden sisällä Dorrit. Vuoden sisällä." Thomas hoki hiljaa kuin vakuutelleen itselleen, että kaikki oli sittenkin totta. Hän oli saanut omakseen suloisuuden, joka kauniina kesäpäivänä oli kuin taivaasta tipahtanut pojan syliin. Thomas oli jo lähdössä kotiin, kun Dorrit tarttui tätä kädestä pysäyttääkseen.
Photobucket
Keräten kaiken rohkeutensa Dorrit painoi huulensa sulhasensa huulille. Oli kuin maailma ympärillä olisi alkanut pyöriä. Kaikki muuttui yhden tekeväksi ja sumeaksi. Maailmassa oli vain Thomas ja hän, vain he kaksi.
Photobucket
Thomas lopetti suudelman kuin tytöstä irtautuminen olisi ollut maailman vaikein asia. Hymyillen pojalle niin tyypillisellä viekkaalla tavalla hän toivotti hyvät yöt ja huikkasi jo käännyttyään
"Me tapaamme vielä Dorrit Rowley." Dorrit oli varma, että olisi voinut lentää mahassaan pyörivien perhosten avulla kuuhun asti. Hän kuitenkin tyytyi vain liihottelemaan sisälle äitinsä suukoteltavaksi ja ihailemaan tämän vanhaa hääpukua, jonka Stella oli tyttärensä hyvästellessä sulhastaan varastoistaan innoissaan kaivanut.
* * * *