20. Osa: Strongbow

65 kuvaa

Pinewood is back in business. Stronger than ever before!

Lukujononi on aikamoinen, mutta olen tulossa lukemaan kaikki minulle ilmoitetut osat.
Niin ja lopussa se lupailemani äänestys, johon toivotaan paljon ääniä!
Lätinät sikseen ja lukemaan ;) !
 

Viimeksi Strongbowlla: Henriett sai lopultakin tytön, Catherinen, jota niin kovasti oli toivonut, mutta ei luonnollisesti. Noidan kanssa tehty sopimus takasi raskauden lopputulokseksi tytön, mutta taikajuoman käyttö vaatisi jonkun Henriettan rakkaan hengen. Henriett oli kuitenkin päättänyt, että hänestä tulee seuraavan kuningattaren äiti.

Perheeseen palkattiin palvelija Edith. Teini-ikäinen Edith oli enemmän äiti perheen pojalle Leonardolle. Edith päätyi kuninkaan kanssa vällyjen väliin. Tuosta seurauksena Edith sai kaksoset. Kuningas ei suostunut uskomaan lapsia omakseen ja käski palvelija painua sinne, missä pippuri kasvaa. Leo näki keskustelun ja vannoi kosto Glassgown suvulle. Henriett olisi toimittanut palvelijan äpäröineen luostariin, mutta Mikael esti naisen suunnitelmat.

Edith vatkasi kakkutaikinaa minkä kerkesi. Leolla oli tänään syntymäpäivät, eikä kukaan ollut muistanut koko tapahtumaa. Hän kyllä epäili, ettei Henriett halunnut edes muistaa. Mikael taas tuntui elävän jossain omassa maailmassaan, jossa muilla ei ollut tilaa. Edith ei tiennyt mikä tätä perhettä vaivasi!

Cathy tuntui olevan ainoa, joka välitti veljestään. Tyttö Edithille oli kertonutkin Leon syntymäpäivistä, joita ei aiottu viettää. Edith korjasi tilanteen, siksi Cathy oli hänelle kertonutkin. Eihän pojasta nuorta miestä joka päivä tule!

Leo oli haltioissaan nähdessään keittiön pöydällä odottavan kakun. Se ei vetänyt vertoja Rowleyn emännän kakuille, mutta Leosta se oli silti maailman paras kakku. Paras mitä hänellä ikinä oli ollut!

Mikael liittyi kannustus joukkoihin tultuaan ihmettelemään meteliä, joka keittiöstä kantautui. Ylpeänä Leo nojautui kakun puoleen ja puhalsi kynttilät isänsä ja Edithin kannustaessa. Cathy olisi kovasti halunnut olla paikalla, mutta Henriett oli vaatinut tyttöä harjoittelemaan viulunsoittoa. Leo oli kuitenkin varma, että sisko oli hengessä mukana.

Paroni Leonardo Strongbow

* * * *

Avain kääntyi valittaen kovaäänisesti. Muutama tönäisy vielä varmistamaan, että ovi oli varmasti lukossa ja Mikael oli valmis. Hän ei todellakaan kaivannut Henriettaa katsomaan, mitä huoneessa tapahtuisi. Nainen tuntui tunkevan hienon nenänsä joka paikkaan ja aina väärällä hetkellä.

Mikael asettui odottamaan. Siiri oli ennenkin ollut myöhässä, mutta näin myöhässä nainen ei ikinä vielä ollut. Mikael odotti katsellen kartanon katon yksityiskohtaisia kuviointeja ja laskien montako pientä liljaa kattoon oli veistetty aikoinaan.

Hiljalleen miehen silmät painuivat kiinni auetakseen joka kerta hitaammin ja hitaammin, kunnes liljan numero 362 kohdalla ne jäivät kiinni kokonaan romean kuorsauksen täyttäessä huoneen.

* * * *

Henriettan iloinen ääni tuntui täyttävän pihan. Kukaan muu ei puuttunut monologiin, mutta tämä ei tuntunut naista haittaavan. Cathylta meni kaikki energia ryhtinsä ja hienojen tapojen miettimiseen. Päässä jomottava kuhmu muistutti vielä eilisestä päivällisestä, jolloin tyttö oli hetkeksi unohtanut ryhdikkään asentonsa. Mamalta ei jäänyt mikään huomaamatta, vaan lusikka oli kopsahtanut ikävästi päälakeen.

Mikael ei jaksanut kuunnella vaimonsa jutustelua. Oli jo tarpeeksi, että tämä oli raahannut hänet ulos aamiasta syömään. Häntä ei todellakaan huvittanut lintujen laulu tai raikas kesäilma. Siiri täytti hänen kaikki ajatuksensa. Miksei nainen ollut hakenut häntä?

"Maalaan tänään ulkona. Katsothan ettei minua häiritä?" Mikael sai tokaistua Henriettan loputtoman puhetulvan väliin. Henriettan luvatessa järjestää asian ja yrittäessä jatkaa keskustelua miehensä kanssa Mikael vain murahti ja tunki suunsa täyteen pannukakkua välttääkseen vastaamista.

Henriett oli pitänyt lupauksensa. Mikael sai maalata rauhassa lammen äärellä. Miehen rakkauden luontoa kohtaan tuntien, ei Henriett ollut edes ihmetellyt tämän yllättävää päätöstä maalata ulkona. Sitä paitsi ilma oli harvinaisen kaunis ja naisella oli muutakin tehtävää kuin miettiä miesten oikkuja.

Ilman kauneuden takia hän olikin päättänyt opettaa Cathya tänään ulkona. Tyttö tuntui viihtyvän paremmin kauniissa kesäilmassa kuin sisällä. Henriett ei muuten olisikaan pistänyt ulkoilemista pahakseen, mutta hän pelkäsi todella, että Cathyn kaunis valkoinen hipiä menisi pilalle auringossa olemisesta. Tytön istahdettua maahan tekemään käsialaharjoituksiaan Henriett haetutti kiireesti Edithillä päivänvarjon Cathyn ylle. Oli jo tarpeeksi sopimatonta, että tyttö istui nurmella.

Edithin päivät täyttyivät perheen asioiden tai ehkä pikemminkin Henriettan asioiden sekä omien lastensa hoidosta. Palvelijatar ei olisi voinut olla kiitollisempi muulle perheelle, jotka eivät teettäneet hänellä oikeastaan mitään töitä.
Henriett oli ainoa, joka halusi palvelijan tekevän työnsä ja oli tyytyväinen nähdessään kotinsa kiiltävän ja sänkyjen ollessa pedattuja. Olisko hän ollut tyytyväinen, jos olisi tiennyt että Leo ja Cathy lähinnä hoitivat kartanon siivoamisen aina maman silmän välttäessä ja Mikael laittoi ruoat? Edithillä kun oli kädet täynnä töitä kaksosten kanssa.

* * * *

Edith yllättyi miten nopeasti aika kuluu silloin, kun on paljon tekemistä. Kaksosten syntymäpäivä koitti nopeammin, kuin mitä tämä olisi koskaan uskonut. Hän ei olisi edes muistanut koko merkkipäivää, ellei olisi löytänyt Mikaelia leipomasta kakkuja. Eihän niistä maailman hienoimpia tullut, mutta Edithin mieltä ne lämmittivät enemmän kuin mikään Rowleyn kermaleivos olisi voinut lämmittää.

Leo oli suorastaan vaatinut saada olla mukana kaksosten syntymäpäivillä. Mikaelilla oli ollut omituinen kiire kamariinsa, mutta Edith ei jaksanut välittää. Tässä huoneessa oli kaikki,  mitä hän elämältään halusi.
Kumarrus kakkujen puoleen ja voimakas puhallus.

Timon Venho

Tina Venho

* * * *

Leo pälyili hetken epäluuloisesti ympärilleen keittiössä. Hänellä oli vielä asioita hoitamatta tältä päivältä, eikä kenenkään tarvitsisi niistä tietää. Todettuaan reitin selväksi hän hiipi keittiön kirjahyllylle. Työntäen kätensä kirjojen taakse etsien tunnustelemalla jo niin tutuksi tullut kahvaa, josta vetäistä. Hylly narahti ikävästi avatessaan tien taakseen kätkettyyn pieneen huoneeseen. Leo vilahti välistä pikaisesti toivoen, ettei kukaan kuullut kirjahyllyn pitämää valitusta.

Poika katseli hetken ympärilleen muistellen ensi kertaa, kun oli tähän huoneeseen astunut. Hän oli löytänyt salakäytävän vahingossa piilottaessaan hyllyn kirjojen taakse Mamalta puuhevosta. Puuhevonen oli osunut vahingossa oven kahvaan. Leo oli säikähtänyt pahanpäiväisesti kirjahyllyn yhtäkkiä auettua kovaäänisesti nitisten. Hän oli ollut varma, että maahiset olivat tulossa viemään hänet, mutta ei kirjahyllyn takaa ollut löytynyt kuin tyhjiä huoneita, jotka nyt olivat hänen piilopaikkansa.  Leo laskeutui jo niin tutuksi tulleita tikapuita pitkin kartanon alla piilevään salakellariin.

Kartanon alla aukeni valtava sali, joka olinähnyt parhaat päivänsä  aikoja sitten. Hymyn kare pyrki Leon huulille nähdessään tutun hahmon odottelevan häntä jo sohvalla. Kaikki meni tähän asti suunnitelmien mukaan.
"Toitko sen?" Leo kysyi vaivautumatta edes tervehtimään tyttöä. Sanomatta mitää Roosa nyökkäsi salin toista päätyä kohden. Tosiaan miten Leo ei ollut edes huomannut?

"Loistavaa juuri oikeanlainen!" Leo totesi tyytyväisenä katsellessaan pöydälle nostettua ruumista. Kohta hänellä olisi kaikki kasassa.

Varmoin ottein poika avasi ruumiin rintakehän ja irroitti tämän sydämen paikoiltaan. Se oli juuri sopiva. Puuttuva ainesosa, jota hän oli jo niin pitkään kaivannut. Sopivia ruumiita oli vain niin vaikea löytää. Vainaja kun ei saanut kuolla ihan mihin tahansa.

Roosa katseli ihmetellen ystävänsä puuhia. Ei niin, että hän olisi kauheasti välittänyt mitä tämä aikoi, mutta tuota reseptiä hän ei ollut ennen nähnyt. Ehkä se osoittautuisi hänelle itselleen vielä hyödylliseksi. Leo murskasi sydämen morttelissa, kuin olisi murskannut pippureita mureketta varten. Hiljalleen pöydällä lojuneet erinäköiset yrtit, sienet ja liuokset katosivat sydämen sekaan Leon valmistellessa liuostaan.

Lopulta hän kaatoi osan seoksestaan pieneen pulloon ja ojensi sen Roosalle. Katsokin, että kuningas saa sen. Roosa otti pullon Leolta nostaen sen silmiensä korkeudelle.  Myrkkyä! Poikahan osoittautui aina vain hyödyllisemmäksi. Pieni hymy nousi tytön huulille tämän miettiessä mitä kaaosta tuolla pienellä pullolla saisikaan aikaan.

Roosa katseli edessään seisovaa poikaa. Tämä poika olisi hänen lippunsa takaisin aatelisten pariin. Tyttö nosti kätensä siirtääkseen pojan hiukset pois silmien edestä. Leo oli komea. Se oli Roosankin pakko myöntää. Hitaasti hän siirsi kätensä pojan huulille piirtääkseen nuo kauniit huulen muodot sormillaan.
Leo vetäisi kuitenkin tytön käden sivulle ennen kuin tämä ehti kunnolla laskea sormiaan huulten ylle.
"Minulla on muita suunnitelmia Roosa. Sinä et kuulu niihin." Leo totesi vakavalla äänellä kääntäen samalla katseensa pois tytöstä.

Hitaasti, mutta varmasti Roosa avasi muutaman napin, jotka pitivät hänen hameensa ylhäällä. Leo ei voinut kääntää enää katsettaan alastomasta neidosta, joka hänen edessään seisoi. Roosa tönäisi paikalleen jähmetyneen pojan sohvalle kiiveten samalla tämän syliin. Hän tiesi voittaneensa tämän erän. Mitä pojalla sitten olikaan ollut suunnitelmissaan, nyt tämä oli hänen.

Roosa puki katsellen samalla sohvalla jäykkänä istuvaa poikaa. Tämä vain tujotti eteensä reagoimatta mihinkään mitä Roosa tälle yritti sanoa. Ainoat sanat, mitä Roosa tämän huulilta kuuli ennen lähtöään olivat "Annetaanhan tämän asian olla?"
Taltuttaen hymyn, joka pyrki tytön huulille, Roosa lupasi, että tämä jäisi heidän pieneksi salaisuudekseen. Lisäten mielessään, ainakin toistaiseksi.

* * * *

Kesäpäivät kuluivat kartanossa  arkisella painollaan. Leo keskittyi aatelisopintoihinsa, Cathyn harjoitellessa maman määräämiä asioita. Välillä tytöstä tuntui, ettei hänelle jäänyt hetkeäkään vapaata. Hän ei millään ymmärtänyt, miksi mama halusi hänen harjoittelevan paljon enemmän kuin muut aatelistytöt. Hän kuitenkin yritti parhaansa. Joskus tämä loppuisi. Cathy olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen edes hetken olla rauhassa. Hetken istuen puutarhassa nauttien lintujen laulusta, hyönteisten surinasta ja erilaisista tuoksuista, joita tuuli kuljetti sykähdellen mukanaan. Elämä tuntui kuitenkin olevan häntä vastaan kaikessa.

Henriett tivasi kiivaasti Edithin lasten isän nimeä. Hän oli vakuuttunut, että lapset olivat jonkun aatelisen ja halusi ehdottomasti tietää kenen.

Edith vaikeni kuin muuri. Henriett ei saanut naisesta likistettyä edes pientä tiedonmurua. Kaikki tuntui olevan niin salaista ja salamyhkäistä, eikä se todellakaan sopinut Henriettan uteliaalle luonteelle. Naisesta tuntui, että hän menettäisi kohta järkensä, jos ei Edith kertoisi! Hänen oli saatava tietää!

Edith ei kuitenkaan halunnut sotkea lastensa elämää. Hän tiesi mihin Henriett olisi käyttänyt tietoa siitä, että kuningas oli hänen lastensa isä. Edith oli vain onnellinen, että hän oli saanut lapset. Ne olivat tärkein asia hänen elämässään, eikä mikään ikinä muuttaisi sitä. Vaikka se hullulta tuntuikin, hän oli kiitollinen Luojalle tuosta yhdestä yöstä, jolloin lapset olivat  saaneet alkunsa. Hän vain toivoi, että Leokin ymmärtäisi tämän lopulta. Hän ei ollut katkera kuninkaalle.

Mikael ei enää kestänyt. Hän ei ollut kuullut Siiristä päiväkausiin. Sitä paitsi miestä vaivasti ilkeä tunne sydänalassa, ettei kaikki ollut kohdallaan. Tuntui kuin jokin hänen maailmastaan olisi leikattu pois ja hän pelkäsi suunnattomasti, että tuo jokin oli Siiri.
Kukaan ei osannut kertoa missä Siiri oli. Miksi Siiri olisi hänet hylännyt?

Tyhjistä tiedoista Mikael maksoi jälleen urkkialleen. Kukaan ei ollut nähnyt Siiriä pitkiin aikoihin. Urkkia totesi nauraen, että paronin olisi varmaan parempi palkata viikatemies urkkimaan tietoja manalan puolelta.
Kauhuissaan urkkijan sanoista Mikael ei saanut jalkojaan liikkumaan. Siirikö kuollut? Ajatus ei ollut edes vilahtanut hänen ajatuksissaan. Nyt se tuntui täyttävän kaiken. Hänen olisi saatava selvyys. Aivan sama, vaikka Siiri olisikin kieltänyt tavalliset vierailut.

Pakottaen jalkansa ottamaan askeleen askeleen jälkeen Mikael lopulta saapui tuolle pienelle mökille, joka metsän reunassa yksinään seisoi. Mies tunsi käsittämätöntä lohdutusta siitä, että ainakin mökki oli vielä olemassa. Kaikki mitä oli tapahtunut ei ollutkaan unta. Keräten kaiken rohkeutensa Mikael nosti nyrkkinsä ja koputti oveen.

Tuntui kuin ikuisuus olisi kulunut, kunnes ovi lopulta avautui. Mikael tunsi sydämessään läikähtävän ilontunteen Inan askellessa ovesta ulos. Mies kurkotti suukottamaan tytärtään. Ainakin nämä olivat vielä olemassa. Mikael olisi halunnut nähdä myös Idan, mutta Ina kertoi tämän olevan asioilla Roosan kanssa.

Ina kertoi saman, mitä Mikael oli jo niin monesti kuullut urkkijoiltaan. Siiriä ei ollut näkynyt. Tyttö kertoi kyyneleet silmissään, kuinka Roosa oli kertonut hänelle ja Idalle, että äiti oli hylännyt heidät. Roosa oli sanonut pitävänsä heistä huolta ja käskenyt vain unohtaa äidin, mutta Ina ei voinut.

Mikael sulki pienen tyttärensä syliinsä yrittäen parhaansa mukaan lohduttaa tätä. Ennen lähtöään hän vielä lupasi, että Ina voisi tulla hänen luokseen milloin vain. Hän etsisi kyllä Siirin.

* * * *

Kuningas oli tullut paroneille maalauttamaan itsestään uutta muotokuvaa. Hän oli ottanut Ludin mukaan arvioimaan, mikä asento pojan mielestä olisi vaikuttavin ja saisi tulevat sukupolvet kunnioituksen valtaan maalausta katsoessaan.
Cathy oli ollut puutarhan nurkassa teetä juomassa, kun Lud oli yllättäen ilmestynyt tämän luokse kysyen saisiko hän liittyä seuraan. Tyttö oli näyttänyt Ludin mielestä hieman pettyneeltä, mutta prinssi oli pitkän tuijotuksen jälkeen luvan istua seuraksi.

Cathy yritti muistella maman oppeja siitä, miten hienossa seurassa käyttäydyttiin. Aluksi hän oli pettynyt prinssin vietyä hänen hetkensä yksin, mutta nopeasti Lud oli osoittautunut oikein mukavaksi juttukaveriksi.
Lopulta prinssin lämmin ja rauhallinen käytös sai Cathyn unohtamaan jäykät käyttäytymissäännöt. Tyttö kertoi innoissaan Ludille, miten rakasti kesää. Sen kaikkia tuoksuja, jotka suorastaan saattoi maistaa ilmasta. Hyönteisiä, jotka oman tasaisen surinansa saattelemina kiersivät kukasta kukkaan ihaillen niiden loistetta. Cathy puhui sydämensä kyllyydestä itselleen tärkeistä asioisa. Kerrankin joku todella kuunteli häntä hymy huulilla.

* * * *

Mikael katseli yötaivaalle. Kaikki vaikutti täydelliseltä. Hän oli päättänyt lopultakin ottaa asioista selvyyden. Urkkijan ilmoille heitetty vitsi viikatemieheltä kysymisestä oli jäänyt kummittelemaan hänen mieleensä. Hän oli kaivanut lipastonsa kätköstä isoisänsä päiväkirjan. Isoisä oli aikoinaan ollut kiinnostunut mustasta magiasta ja kirjannut monia asioita ylös päiväkirjaan. Mikael muisti joskus pienenä lukeneen kohdan, josta nyt varmasti olisi hyötyä. Kädet taivasta kohti kohotettuna mies luki päiväkirjasta sanat, joita hän ei ymmärtänyt. Mitään ei tapahtunut. Isoisä oli ollut vain vanha hupsu!
Yhtäkkiä tähtitaivas katosi sumun noustua ja Mikael tunsi ilman kylmenevän ympärillään. Ensin ympärillä leijaillut sankka sumu näytti tiivistyvän hänen edessään.

Mikael lankesi polvilleen nähdessään eteensä ilmestyneen tumman hahmon. Kesä tuntui pakenevan Viikatemiestä. Ilma oli kylmä kuin pakkasyönä ja siinä väreili kukkasten tuoksun sijaan pistävä mädän lihan tuoksu. Mikaelin teki mieli antaa ylen, mutta sitkeästi hän nieleskeni vatsansa sisältöä takaisin, toivoen, ettei viikatemies huomaisi kuvotusta, jota tämä miehessä herätti.

Kun Mikael oli varma, että pahin järkytys oli ohitse viikatemies puhkesi puhumaan. Hengityksestä tullut haju oli kuin puhjennut mätäpaise ja ääni, sitä ei voinut edes kuvailla. Mikael tunsi korviensa sykkivän kivusta viikatemiehen äänen repiessä hänen tärykalvojaan. Hetken hänellä kesti, kunnes hän tajusi, mitä viikatemies oli sanonut.

"Antakaa anteeksi, kun häiritsin teitä, mutta tämä on viimeinen mahdollisuuteni!" Mikael sanoi mahdollisimman katuvalla äänellä toivoen, että tämä luonnon irvikuva armahtaisi häntä.

"Kyllä minä tiedän mitä sinä haluat. Nouse ylös kuolevainen." Viikatemiehen ääni kumisi Mikaelin pään sisässä. "Minulla on sinulle ehdotus!"

"Minä satun rakastamaan pieniä pelejä." Viikatemies sanoi. Jos ääni ei olisi ollut jo valmiiksi niin repivä Mikael olisi voinut vannoa tämän irvailevan. Viikatemies näytti kädessään valoa. Valoa, joka oli niin luonnoton. Tuon täytyi olla kalman valo, Mikael ajatteli tuntiessaan inhotuksen aaltojen väreilevän ihollaan. Leikki oli helppo. Mikaelin pitäisi vain arvata kumpaan käteen viikatemies tuon pallon kätkee. Mikaelista tuntui kamalalta. Hän oli lopultakin saanut yhteyden tuohon, joka tietää kaiken kaikesta. Selvästi myös Siirin olinpaikan, mutta tämä luonnon irvikuva halusi pelata!

Tuntien hädän kasvavan sisällään Mikael katseli kuinka viikatemies piilotti valopallon luisevien käsiensä uumeniin. Pelokkaana Mikael nosti sormensa osoittaakseen toista luunyrkeistä. Hänen päässään kaikui epätoivoinen rukous, että hän valitsisi oikein. Anna minun valita oikein! Peloissaan hän osoitti vasempaa nyrkiä.

Hiljalleen viikatemiehen sormet aukenivat ja valo tulvi nyrkin sisältä. Mikael oli valinnut oikein! Uskomatta onneaan Mikael tuijotti häkeltyneenä tuota pientä kalman valoa hohtavaa palloa. Mikael oli voittanut!

Viikatemies ojensi Mikaelille pienen kirjekuoren. Sen sisällä olisi vastaus Mikaelin kysymykseen. Ennen katoamistaan viikatemies totesi, että olisi parempi, jos Mikael ei lukisi kirjettä. Sanat jäivät kaikumaan vielä ilmoille viikatemiehen jo kadottua näkyvistä. Mikael tuijotti kirjettä. Siinä oli kaikki mitä hän oli kaivannut. Vastaus hänen epävarmuuteensa, mutta halusiko hän todella tietää? Mikael sujautti kirjeen paitansa sisään. Hän ei uskaltanut avata sitä. Ei vielä!

* * * *

Henriett heräsi kauhusta jäykkänä. Tänään se olisi. Tätä päivää hän oli pelännyt kohta 13 vuoden ajan. Cathylla olisi tänään syntymäpäivä ja tytöstä tulisi naimaikäinen. Usein Henriett oli kyennyt unohtamaan sopimuksensa noidan kanssa. Se ei kuitenkaan tehnyt sitä tekemättömäksi.
Henriett oli maannut sängyssä koko aamun miettien kuka olisi tyttöliemen vaatima uhri?. Hän ei ollut suostunut tulemaan alas syömään. Ei hänelle olisi kyllä ruoka maistunutkaan. Hän oli kuunnellut noita irvokkaita ääniä, jotka kertoivat hänelle Cathyn syntymäpäivien iloisesta järjestämisestä. Hidastellen kaikin mahdollisin tavoin Henriett veti hametta ylleen. Hän ei halunnut mennä alas. Nyt olisi kuitenkin jo aika.

Muiden juhliessa ja iloitessa Henriett seisoi jäykkänä tytärtään katsellen. Hän oli valinnut paikan josta näki molemmat perheen miehet samalta katsomalta. Hän halusi nähdä nuo iloiset kasvot niin kauan kuin mahdollista. Kumpi kaatuisi kuolleena maahan ja kumpi jäisi eloon?

Catherine veti kehkot täyteen ilmaan ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Hän ei malttanut odottaa seuraavaa ikävaihetta.

Iloisena Catherine kääntyi katsomaan perhettään. Kerrankin he olivat kaikki paikalla. Mamakin oli liikuttunut niin, että haukkoi henkeään tyttärensä vieressä. Cathy kumartui leikkaamaan ensimmäisen pala.

Perhe söi iloisena Cathyn syntymäpäiväkakkua. Kerrankin Henriett oli hiljaa ja muut puhuivat. Henriett ei voinut käsittää. Senhän piti olla joku hänen perheestään, mutta kumpikin miehistä istui pöydässä iloisesti jutellen asioista, jotka eivät Henriettaa nyt kiinnostaneet. Sitten hän kuuli miehessään noidan sanat: "Tyttäresi vartuttua naimaikään astuu elämän ankarat ehdot kuvioon. Tyttäresi luotu elämä vaatii rakkaimpasi hengen.” Kamala tunne valtasi Henriettan ei ollutkaan kyse hänen perheestään, vaan rakkaastaan. Oli vain yksi ihminen, jota hän rakasti enemmän kuin mitään muuta!

* * * *