26.8.2011

5.Osa: Peterson

Photobucket
69 kuvaa
Photobucket
Petersonin perheen elämä ei ollut helpoimmasta päästä. He omistivat valtakunnan suurimman kaupan, mutta sen pyörittämiseen tarvittiin paljon työtä. Joka aamu auringon nousun aikaan, Erik suuntasi pihalammelle kaloja narraamaan. Kaloja piti saada riittävästi, jotta kaupan voisi avata, verot saisi maksettua ja talven varalle varastoon.

Syksykin kolkutteli jo ovella ja verojen kanssa alkoi olla jo kiire. Kuninkaan määräyksestä veroja oli laskettu reilusti, mutta aateliset olivat sitäkin kiukkuisempia veroja odottaessaan ja niitä noutaessaan. Petersonin perheen tuli maksaa yhteensä kuusi kalaa herttuan ja paronin perheille. Nämä maksoivat omat veronsa kuninkaalle sitten näistä kaloista. Siitä Erik ei tiennyt mitään, kunhan nyt saisi maksettua omat veronsa eteenpäin!

Photobucket
Lisan tehtävänä oli hoitaa kasvimaata ja perheen hedelmäpuita. He olivat saaneet erikoisia ja harvinaisia hedelmiä etelän valtakunnassa asuvalta kollegaltaan vaihdossa omenapuihin. Lisan puutarhassa kasvoi kaksi appelsiinipuuta, kaksi sitruunapuuta sekä kaksi omenapuuta. Omenapuita oli ollut enemmän, mutta ne olivat menneet vaihdossa hinnaksi appelsiini ja sitruuna puista. Kasvimaalle oli tänä syksynä kylvetty vain tomaattia, koska sen siemenet olivat halvimpia mitä valtakunnassa oli. Rahaa ei ollut tuhlattavaksi asti.
Photobucket
Erik sai kuin saikin tarpeeksi kalaa ja kaupan pystyi avaamaan hetkeksi. Myynnissä oli vielä vain kalaa, koska Lisan puutarhassa mikään ei ollut vielä tarpeeksi kypsynyt, jotta niitä kehtaisi kaupitella.
Photobucket
Erik suostutteli Lahtelan emäntää kala kauppoihin. Mies ei ollut kovinkaan taitava myyjä, mutta Lisalle riitti, että tämä todella yritti parhaansa. ”Kyllä emäntä, nämä kalat ovat aivan varmasti tuoreita! Tänä aamuna pyysin ne itse!” Erik kehui tuotteitansa ja sai kun saikin emännän ja monen muun ostamaan kalojaan.
Photobucket
Hyllyt tyhjenivät nopeasti ja Erik sulki kauppansa ovet. Oli aika katsoa, mikä oli mennyt parhaiten kaupaksi ja mitä oli jäänyt myymättä. Valitettavasti kalaa ei ollut enempää laittaa myyntiin, sillä perheellekin pitäisi riittää talven varalle, verojen maksamisen jälkeen.
Photobucket
Laskettuaan päivän kassan ja siivottuaan kaupan Erik suuntasi pihalle. Lisan kasvimaa oli huonossa kunnossa. Rikkaruohot kukoistivat siinä, missä olisi pitänyt näkyä iloisia tomaatin taimia reippaasti kasvamassa. Erik suuntasi kasvimaalle ja alkoi nyhtää rikkaruohoja maasta. Hän halusi auttaa vaimoaan. Tällä oli kuitenkin todella raskasta hoitaessaan taloa ja puutarhaa. Sitä paitsi, ilman rikkaruohoja kasvaneet tomaatit olisivat maukkaampia ja niistä saisi paremman hinnan.
Photobucket
Päivän päätteeksi Erik lämmitti itselleen kuuman kylvyn. Päivä oli ollut kaikin puolin hyvä. Muutama kala oli saatu myytyä ja veroiksi meneviä oli nyt kasassa jo kaksi. Erik hieroi kipeitä lihaksiaan, kunnes hänen nenäänsä kantautui herkullinen ruuan tuoksu alakerrasta.
Photobucket
Lisa keitteli kattilassa kurpitsakeittoa. Kurpitsat olivat kasvaneet komeiksi tänä vuonna. Lisa oli kohtuullinen kokki, ei mikään hyvä, mutta ei huonoinkaan. Lisa oli päättänyt opetella vielä uusia reseptejä, mutta nyt sadonkorjuun lähestyessä hänellä ei ollut aikaa kokeilla mitään uutta. Aikaa vei muutenkin jo kauheasti se, että hän oli lupautunut auttelemaan herttuan linnassa. Toisaalta siitä sai myös kivasti kaivattuja lisätuloja perheelle.
Photobucket
”Voisit sinä vaivautua pukemaan yllesi muutakin kuin alusvaatteesi, kun syömään tulet!” Lisa torui miestänsä. ”Olin juuri kylvyssä, enkä jaksanut pukea enää päälleni, sitä paitsi päällysvaatteeni ovat likaiset ja kohtahan me menemme nukkumaan. Lisa katseli miestänsä, eikä voinut olla tälle vihainen. He olivat onnellisia ja hyviä ystäviä keskenään. Rakkautta heidän välillään ei koskaan vain ollut syttynyt, mutta silti he olivat parhaita ystäviä, ja sitä kautta todella onnellisia. Lisa puheli vielä paronin häistä ja siitä, kuinka Stellalta, Rowleyn emännältä, oli tilattu muhkea hääkakku häitä varten. Valtakunnassa ei ollut vietetty pitkään aikaan aatelishäitä.
Photobucket
Ruuan jälkeen Lisa oli jo kivunnut makuukamariin nukkumaan. Erik oli jäänyt tutkimaan tilejä. Hän vetäytyi nukkumaan vasta yön pikku tunneilla. Kynttilän valossa oli paha tehdä töitä ja huono valaistus oli saanut hänen silmänsä särkemään. Päätä vihloen hän kömpi tuhisevan vaimonsa viereen nukkumaan. Heillä ei ollut varaa erillisiin makuuhuoneisiin, kuten aatelisilla, mutta eipä se heitä yleensä haitannut.
Photobucket
Lisa heräsi yöllä huonoon oloon ja ajatteli käydä hörppäämässä lasillisen vettä alakerrassa. Ennen kuin hän kerkesi laskeutua portaat alas, hän tunsi vatsansa sisällön pyrkivän kovaa vauhtia ulos. Nyt tuli kiire! Lisa ajatteli ja säntäsi vessaan. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä tämä tarkoitta. Meidän yrityksemme hankkia perijä ovat onnistuneet. Lisa ja Erik olivat koettaneet hankkia lasta. Petihommat, eivät vain tuntuneet luistavan, he kun olivat ystäviä, eivätkä rakastavaisia ja siksi perijän hankinta oli ollut heillä vaikeata.
Photobucket
Lisaa ei enää nukuttanut, joten hän meni alakertaan aloittamaan päivän askareitaan tiskaamalla. Aamun kajo valaisi keittiön samalla kauniin punertavaksi. Onpa ihana päivä tulossa, Lisa mietti onnellisena. Täytyisi pitää kiirettä, että pääsisi ulos puutarhaa hoitamaan. Erikille en vielä kerro vauvasta, jottei hän pettyisi, jos kaikki ei menisikään hyvin. Erik toivoi kovasti perheenlisäystä, eikä Lisa halunnut tuottaa tälle pettymystä.
Erik oli herännyt yksin sängystä aamulla. Lisa heräsi usein häntä ennen, joten mies oli tottunut siihen, että vaimon paikka oli sijattuna hänen herätessänsä. Erik puki kiireesti päällensä, sillä päivä näytti olevan jo pitkällä ja aamukala ei kohta enää söisi kunnolla. Aamulla kalasaalis oli aina suurin ja myöhään herättyään Erik ei ehtinyt nauttia aamupalaa. Tulisi nyt kunnon kalasaalis, Erik ajatteli toiveikkaana ja hän saikin komean kokoisen ahvenen. Tästä ahvenesta tehdäänkin illallinen. Syödään meilläkin joskus herroiksi!

Photobucket
Lisa putsasi kovaa kyytiä taloa. Hän oli pyytänyt naapurin pariskuntaa, Rowleyja syömään lounasta heidän kanssaan. Rowleyn emännän Stellan vierailu sai Lisan aina paremmalle tuulelle. Nainen oli aina niin iloinen ja positiivinen. Tulevaa talveakaan hän ei koskaan nähnyt vaikeana, vaan löysi siitäkin jotain positiivista.
Photobucket
Lisa laittoi lounaaksi voileipiä ja niiden ympärillä juttu tuntui luistavan. Lisa tunsi taas kateuden piston siitä, miten John Rowley katseli vaimoaan. Tämä vaikutti niin rakastuneelta ja onnelliselta. Lisa katsoi miestänsä ja hipaisi samalla vatsaansa. Toisaalta, voisi asiani huonomminkin olla, Lisa ajatteli ja hymyili miehellensä, joka Lisan yllätykseksi hymyili vaimollensa lämpimästi takaisin.
Photobucket
Rowleyt viihtyivät Petersoneilla myöhään yöhön saakka. Miehet pelasivat shakkia keskenään ja naiset juorusivat. Lopulta Stella oli lähtenyt, ilmoittaen, että hänen täytyi vielä leipoa kakku huomisiin häihin. John lähti luonnollisesti Stellan mukana. Lisa ei olisi vielä halunnut luopua ystävästään, mutta ei kai aina voi pitää hauskaa. Hän alkoi kerätä astioita ja siivota jälkiä, kun Erik ilmoitti voivansa hoitaa puutarhan tänä iltana. Rikkaruohot olivatkin jälleen vallanneet Petersonien puutarhan ja tomaatit olivat aivan kuihtuneet. Olisivat voineet lähteä hieman aikaisemmin, jotta olisin ehtinyt iltakalaan vielä, Erik tuumi harmissaan kasvimaata hoitaessaan.
Photobucket
Erik löysi vaimonsa lukemasta kirjaa sängyllä. Kylläpä nainen näyttää kauniilta kynttilän valossa, Erik tuumi ihaillen vaimoansa. Hän siirtyi vaimonsa viereen sängylle. ”Onko paha kohta?! Siis kirjassa?” Hän kysyi vaimoltaan. ”Ei, miten niin?” Lisa vastasi ja katseli miestään kummeksuen. ”Ei kun minulla olisi idea, johon tarvittaisiin sinua.” Erik vastasi ja kuiskutti vaimonsa korvaan miten kauniilta tämä näytti kynttilän valossa. Samalla hän availi Lisan hameen nyörejä puvun takaa. Lopulta Lisakin ymmärsi, mitä mies tarkoitti ja pari vietti villin hetken peittojen välissä.
Photobucket
Erik oli taas lähtenyt aamulla aikaisin kalaan. Tänään olisi suuri päivä, sillä hän oli ilmoittanut paronille, että verot olisi noudettavissa kaupalta. Luultavasti sieltä tulisi joku käymään heti aamutuimaan. Erik tarvitsi vielä lisää kaloja, jotta voisi maksaa herttualle veronsa. Vasta sen jälkeen hän voisi kerätä kalaa kauppaa ja perhettään varten. Tänä aamuna kala tuntuikin syövän erityisen hyvin. Erik oli ollut oikeassa, sillä veroja ilmestyi joku perimään heti aamutuimasta. Erik oli harmissaan, että piti jättää kalastus kesken juuri, kun syönti oli parhaimmillaan.
Photobucket
Se joku ei vain ollut paroni itse, vaan tuore paronitar. ”Päivää, lady!” Erik juoksi kiireellisesti naista tervehtimään. Hän ei ehtinyt kuuntelemaan vastasiko paronitar tervehdykseen vai ei, sillä nyt oli kiire. Aatelisten ei saanut antaa odottaa. Erik ei ehtinyt kaikessa kiireessään edes vilkaista naista, vaan juoksi suoraan sisälle noutamaan luvattuja kaloja. ”Tässä kalat, kaksi ahventa ja yksi monni, lady”, Erik huohotti kiireissään. Paronitar katsoi pakettia, johon Erik oli kalat pikaisesti kietaissut ja otti sen tyytyväisenä vastaan.
Photobucket
Photobucket
Nyt Erik ehti ensimmäisen kerran katsoa, miltä nainen edes näytti. Hän huumaantui naisen kauneudesta. Tämän iho oli valkoinen, pehmeä ja aivan täydellinen. Jokainen kohta naisen vartalossa näytti siltä kuin se olisi taivaassa ennalta määrätty juuri siihen kohtaan ja tähdissä valmistettu.

Erik mutristi huulensa ja yritti suudella naista, mutta tämä perääntyi järkyttyneenä. ”Ettäs kehtaatte. Tästä te varmasti kuulette, aivan varmasti kuulette! Minä kerron miehelleni!” Paronitar huusi kauhuissaan ja lähti juoksemaan pois tontilta järkytyksestä sekaisin, jättäen Erikin seisomaan pihallensa yksin tapahtunutta ihmetellen. Erik seisoi pihalla ja mietti tapahtunutta kunnes alkoi hämärtää. Hän ei tiennyt mikä häneen oli mennyt, mutta tästä ei varmasti seuraisi mitään hyvää tulevaisuudessa. Erik vetäytyi nukkumaan toivottamatta vaimollensa edes hyvää yötä.

Photobucket
Ajan kuluessa Lisan vatsa alkoi jo kasvaa. Hän ei ollut vieläkään kertonut Erikille tulevasta perheen jäsenestä, mutta nyt olisi ehkä jo aika, sillä kohta mies huomaisi itsekin. Erik vain oli ollut viime viikot niin kiireinen kaupan, verojen ja talvivaraston kokoamisen kanssa. Lisa ei myöskään ollut jaksanut hoitaa kasvimaata ja puutarhaansa samalla tavalla kuin ennen ja sekin oli jäänyt Erikin vastuulle pitkälti. Erik luuli Lisan sairastuneen, kun tämä oli aina niin väsynyt. Kerron lapsesta heti, kun tilanne on sopiva! Lisa päätti.
Photobucket
Nyt Lisaa kuitenkin kaipasi Erikiä enemmän puutarha. Hänen kalliit appelsiininsa olivat kypsyneet ja ne kaipasivat taitavaa kättä keräämään niitä. Appelsiinit olivat todella hyvä laatuisia ja Lisa ehdottikin Erikille, että tämä ottaisi niitä kauppaansa myyntiin.
Photobucket
Photobucket
Erik oli enemmän kuin onnellinen appelsiinien myymisestä. Hedelmät menivät hyvin kaupaksi, eikä ostajia tarvinnut paljoa suostutella. Olisivathan ne saaneet vähän vielä maukkaammalta näyttää, mutta näin eksoottisia hedelmiä ei koko Pinewoodissa ollut kuin heillä ja Rowleylla, mutta Rowleyt eivät Erikin tietämäksi myyneet hedelmiään. Lisa oli pakottanut Erikiä hankkimaan lippaan kauppaan, johon saisi rahat lukittua varkaiden varalle. Erik ei ymmärtänyt hienouksien päälle, sillä hänelle olisi riittänyt ihan vain helmitaulu ja kori, joita hän sentään osasi käyttää.
Photobucket
Illalla Lisa oli valmistanut Erikin pyytämää ahventa päivälliseksi. Mies oli vain ollut niin nälkäinen, että ehti syödä ruokansa jo ennen kuin Lisa ehti palata keittiöstä itse syömään. ”Erik, minulla olisi ollut asiaakin sinulle” Lisa sanoi tiukasti miehelleen, joka oli jo poistumassa pöydästä. ”No olisit heti sanonut.” Erik tuhahti ja istuutui takaisin paikoilleen. ”Erik, meille tulee vauva ennen vielä ennen syksyn loppua.” Lisa sanoi.

Lisasta tuntui kuin olisi saanut kiven vieritettyä sydämeltänsä, kun viimein oli saanut kerrottua Erikille. ”Sehän on mahtavaa!” Erik innostui. ”Niistä sinun appelsiineista tuli hyvät rahat tänään, joten voimme hankkia jotain kivaa lastenkamariin puusepältä ja varastossa on varmasti vielä minun vanha kehtoni ja hoitopöytä tallella.” Erik lisäsi samalla hengenvedolla ja suunnisti heti varastoa kaivelemaan.

Photobucket
Lastenkamarista tuli mukavan näköinen. Erikin vanha kehto ja hoitopöytä, sekä lelulaatikko löytyivät varastosta. Keinuhevosen Erik oli ostanut appelsiineista saamillansa rahoilta valtakunnan puusepältä. Hän oli päättänyt opettaa lapsensa ratsastamaan pienestä pitäen ja yhtä hyvin, kuin aatelisen.
Photobucket
Lisa jatkoi puutarhan ja kasvimaan hoitoa kuten ennen. Hänen ei olisi tarvinnut, sillä Erik oli luvannut hoitaa kaiken, muttei nainen raskinut, eikä jaksanut olla tekemättä mitään. Erik oli muutenkin aivan puhki kaikesta työstä, jota kauppa ja kalastus teettivät, joten Lisa oli aivan varma, että kasvimaa ja puutarha siihen vielä lisäksi kaataisivat Erikin sänkyyn loppu iäkseen. Sitä paitsi Lisa nautti touhutessaan kasvimaalla. Häntä ärsytti maha, joka teki hänen olonsa koko ajan kankeammaksi ja oli aina tiellä kumartaessa milloin mitäkin poimimaan.
Photobucket
Photobucket
Vauvailmoitus oli saanut Erikin innokkaammaksi myös makuuhuoneen puolella. Lisa oli ihmetellyt Erikin intoa, mutta hän nautti saamastaan huomiosta täysin rinnoin. Eihän nainen kuitenkaan puusta ollut tehty, vaikkei miehestään sinänsä niin välittänytkään. Fyysinen läheisyys oli hänelle tervetullutta.
Erik puolestaan näki joka yö unia kauniista paronittaresta. Hän oli yltiö onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä, mutta paronitar tuppasi valtaamaan ajatukset useammin. Hän ei välittänyt siitä kumpi oli tulossa, tietysti poika olisi parempi, mutta mies halusi muutenkin enemmän lapsia kuin yhden. Talveksi ei kyllä tarvita yhtään enempää ruokittavia suita, mutta keväällä voisi taas miettiä tarkemmin asiaa.
Photobucket
Photobucket
Erik oli päättänyt olla herättämättä aamulla Lisaa aamupalaa tekemään. Hän oli ajatellut valmistaa itse oman aamupalansa ja se oli nyt osoittautunut suureksi virheeksi. Erik oli jättänyt ruokansa pataan muhimaan käydäkseen pikaisesti kaupanpuolella katsomassa mitä puuttui. Hän ei mielestään ollut pitkäänkään poissa, mutta kun hän palasi takaisin, ruoka oli syttynyt palamaan. Kauhuissaan Erik ryntäsi ulos huoneesta kiljuen samalla ”TU-LI-PA-LO!! TU-LI-PA-LO!!”.

Onneksi talonpoika Stone oli ollut matkalla markkinoille ja näki Petersonin hädän. Hän juoksi sammuttamaan liekkejä, jotka jo roihusivat suurina ja hallitsemattoman näköisinä keittiössä. Stone oli Erikin sankari ja tämä lupasi palkita tämän jotenkin urotyöstänsä myöhemmin talvella. Erik kaivoi ruokakomerosta hieman vanhentuneita keksejä, jotka saivat korvata hänen aamupalansa. Syödessään hän huomasi ikkunasta kurkistaessaan, että pihalla käyskenteli joku.

Photobucket
Herttua! Erik oli täysin unohtanut luvanneensa maksaa verot herttualle tänään. Herttua inhosi odottamista ja kertoi Erikille täysin mielipiteensä siitä, miten hänen kallis aikansa ei ole sellaista, jota pitäisi noin vain tuhlata. Erik yritti pyydellä kovasti anteeksi, aina niissä väleissä, kun herttua veti henkeä pystyäkseen jatkamaan valittamista.
Photobucket
Photobucket
Lopulta Erik sai annetuksi herttualle kalat, kaksi ahventa ja yksi monni, kuten paroneillekin. Herttua tuijotti kalapakettia ensin ihmeissään, kunnes muisti miksi oli alun perin Peterseneille tullutkin. Herttua leppyi heti nähtyään kalat ja kiitti Erikiä oikein kädestä, samalla pahoitellen pientä ylireagointia tilanteessa. Hän lähetti myös emännälle terveisiä ja toivoi tervettä lasta pariskunnalle. Herttua oli itse aikaisemmin saanut tyttären, josta ylpeänä kertoili.

Erik teki jotain, mitä ei olisi uskonut koskaan uskaltavansa tehdä, hän kysyi herttualta, että minkähän niminen mahtoi nuori paronitar olla? Herttua katseli Erikiä epäluuloisena. Ilmeisesti todettuaan, ettei Erikillä ollut mitään taka-ajatuksia hän vastasi ”Henriett”. Nimi soi kuin enkelten laulu Erikin pään sisällä.

Photobucket
Photobucket
Lisa oli siivoamassa palon jälkiä keittiössä, kun hän kuuli kaukaista mölinää ulkopuolelta. Lisa näki koko Erikin riidan herttuan kanssa ikkunasta ja hätääntyi. Hän ei kuullut sanoja, eikä tiennyt, että miehet olivat jo sopineet asiansa, eikä hän tiennyt edes mitä riita oli koskenut. Hän näki vain kuinka herttua sätti hänen miestänsä ja hänen miehensä otti torut vastaan, niin kuin ne olisivat hänelle kuuluneet. Lisa ei tiennyt miten hänen perheensä käy, jos Erikillä ei olisikaan varoja maksaa koko veroja tai jos kaikki ruokavarannot menisivät verojen maksamiseen. Lisa lähti hädissään kasvimaalle toivoen tomaattien menestyvän, jotta heillä olisi edes jotain mitä syödä talvella.
Photobucket
Erik löysikin Lisan kasvimaalta rikkaruohoja kitkemästä. ”Ei sinun pitäisi tuossa tilassa kumarrella tuolla tavalla!” Erik sanoi vaimolleen tuimasti ja käveli tämän luokse. Hän kumartui koskettamaan vaimonsa alati kasvavaa vatsaa. Samalla hän katsoi ylös vaimoonsa sanoen vielä tiukemmin ”Vatsasi kurisee! Etkö ole syönyt aamupalaa?” Lisa pudisti päätään häpeissään ja sai miehensä ilmeen synkkenemään entisestään. Erik komensi Lisan välittömästi sisälle ja pysymään siellä. Hän lupasi kitkeä rikkaruohot ja kastella taimet vaimonsa puolesta, kunhan tämä vain pysyisi sisällä.
Photobucket
Lisa kiiruhti sisälle miehensä tuima katse selkää polttaen. Ei olisi pitänyt mennä kasvimaalle, kun siitä nousi näin kova metakka. Erik pitää niin kovasti lapsista, Lisa mietti kaivaen samalla ruokakomerostaan eilisiä kalan jämiä. Hänellä olikin aivan valtava nälkä ja söi hyvällä ruokahalulla. Lisan oli pitänyt aamulla vaihtaa jo isompaan hameeseen, johon vatsalle jäi paremmin tilaa. Ei tämä niin nätti ole, mutta olotila helpottui suuresti, Lisa ajatteli ja ahtoi suuhunsa lisää ahventa.
Photobucket
Samaan aikaan kasvimaalla tapahtui kerrassaan kummia. Erik oli häätänyt hyönteisiä kärpässienimaidolla, jota hän itse valmisti liottamalla kärpässienen palasia maidossa. Hän oli vahingossa suihkauttanut liikaa ja tunsi myrkkypilven nousevan yllensä. Joka paikkaa alkoi yhtäkkiä kutittaa ja iho tuntui syyhyävän irti.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
”Hirveätä! Olen aivan vihreä!” Erik huusi kauhuissaan pihalla. Hän järkyttyi suuresti tapahtuneesta ja istahti kasvimaan mutaan. Erikin mieli järkkyi. Hän pärisytti huuliaan ja lörpötteli niitä sormella sekä lauleskeli ”Piippolan vaaria”, hiljalleen pihalla istuskellen. Lisa kuuli miehensä sekoilun ja kutsui tohtorin paikalle, joka neuvoi käymään joko noidan mökillä tai etsimään käteensä ennustajaeukon. ”Tästä ei ilman taikakeinoja selviä” Tohtori kertoi.
(Jos lasken pisteitä, tohtorin ilmestyminen aiheuttaa yhden miinuspisteen, jonka vuoksi tämä tarinaan pääsikin.)

Photobucket
Erik ei halunnut olla missään tekemisissä noidan kanssa, jos ei vain ole pakko. Hän lähti etsimään ennustajaa, jolta toivoi saavansa apua ongelmaansa. Aurinko oli jo painunut maillensa ja Erikin olo alkoi heikentyä, joten lääkettä täytyi saada pikaisesti. Erik löysikin ennustajan ja kysyi hädissään, tiesikö tämä mikä häntä vaivaa ja mikä tärkeämpää, onko tällä jotain parannus keinoa ongelmaan?
”Voi, sinä olet muuttunut vihersimiksi! On minulla parannuskeino, mutta minusta tuo ulkomuoto pukee sinua! Olet niin nätin vihreä. Oletko varma, että haluat parantua?” Ennustaja sanoi ilkikurisesti hymyillen. ”Minä en halua olla vihreä! Minä syön kasveja, enkä halua olla yksi niistä!” Erik sanoi itkukurkussa. Ennustajaeukko katseli häntä hetken ja ojensi sitten parannusjuoman. ”Se ei ole sitten ilmainen!” Eukko sanoi vielä tuimasti, ennen kuin irrotti otteensa pullosta.

Photobucket
Photobucket
Erik totesi, että maksoi mitä maksoi, tästä vihreästä olemuksesta täytyy päästä eroon! Hän joi juoman välittömästi toivoen että se todella toimisi. Ennustajaeukoista kun ei koskaan tiennyt. Hän tunsi kuinka vatsasta levisi lämmin ja polttava tunne koko ruumiiseen. Polttava tunne vaihtui suureksi kivuksi ja Erik väänteli kivusta.
Photobucket
Kipu oli kuitenkin sen arvoista, sillä pian Erik oli takaisin oman itsensä näköinen. Jotain vihersiminä olosta oli kuitenkin vielä jäänyt miehelle, sillä tämä oli oppinut puhumaan kasveille, vaikkei Erik enää ollutkaan itse kasvi.
Photobucket
Kasvien myrkytyksen saisi kuitenkin hoitaa Lisa tästä lähtien. Erikiä ei enää kiinnostanut myrkytellä kasveja, jos vaarana oli itsekin tulla kasviksi.
Photobucket
Eräänä syyskuisena iltana Lisan synnytys käynnistyi kesken ruokailun. Hänen vatsanpohjaa poltti enemmän kuin koskaan ennen. Lisa ulvoi kivusta, Erikin tuijottaessa kauhuissaan sivusta. Mies ei kestänyt nähdä verta ja nainen tuntui suorastaan pulppuavan sitä lattialle.
Photobucket
Lisa ei ollut kuvitellut synnytystä näin vaikeaksi. Pitkä työn jälkeen ,maailmaan putkahti pieni sinisilmäinen tyttövauva. Lisa ja Erik olivat pohtineet ennen vauvan tuloa nimiä, joita voisi lapselle antaa, jos vauva olisi tyttö tai poika. Vauva sai nimekseen Tilda Peterson vanhempien yhteisestä päätöksestä.
Photobucket
Erikin henki salpaantui hänen katsellessaan tytärtään. ”Onpa hän kaunis pieni tyttönen!” Erik henkäisi katsellessaan vaimoaan ja tämän sylissä lepäävää pientä kääröä. Lapsi oli hänen maailmansa tärkein asia, eikä hän välittänyt, vaikkei poikaa vielä tullut, se ehtisi kyllä aikanaan. 
Photobucket
Lisa syötti tytön ja vei tämän lastenkamariin, joka oli ollut valmiina jo pitkään. Lisa ei halunnut hankkia montaakaan lasta ja häntä harmitti, että tämä kyseinen tapaus oli väärää sukupuolta. Olisi ollut helpompi, jos olisit tullut poika, Lisa mietti asettaessaan nauravaa tytärtään kehtoon. Tyttö kurkotteli vielä hetken äitinsä perään, mutta nopeasti väsymys voitti ja pienet silmäluomet painuivat kiinni.
Photobucket
Photobucket
Tilda ei ollut kovinkaan helppo lapsi. Hän huusi niin, että koko valtakunnassa voitiin kuulla, oliko Petersonien tytär tyytyväinen vai ei. Lisa ei saanut ollenkaan levätä hoitaessaan tytärtänsä alituisesti. Milloin tytär herätti yöllä ollessaan tyytymätön ja milloin piti juosta kesken ruuanlaiton yläkertaan lasta lohduttamaan. Luonnetta tytöllä tuntui riittävän jo pienestä pitäen.
Photobucket
Lisa ei enää jaksanut lastansa. Hän ei halunnut syleillä tätä, eikä muutenkaan viettää tämän kanssa yhtään enempää aikaa, kuin olisi pakko. Lisa olisi halunnut olla viimeisiä syyspäiviä ulkona, mutta lapsi vaati pysymään sisällä. Sitä paitsi tomaattisato oli kypsymässä ja se täytyisi kohta korjata, eikä vain juosta tytön luona, kun tämä oli niin mahdottoman seurankipeä.
Photobucket
Photobucket
Eräänä iltana Lisa ei vain enää jaksanut. Hän oli juuri ollut syöttämässä tyttöä, joka kuitenkin pulautteli pullon koko ajan suustansa nauraen samalla. Tyttö oli juuri ennen huutanut kuin syötävä yläkerrassa ja Lisa ei enää tiennyt mitä tämän kanssa pitäisi tehdä. Hän jätti Tildan lattialle ja suuntasi ulos. Huutakoon nyt sydämensä kyllyydestä, minä teen välillä mitä minä itse haluan, Lisa ajatteli poistuessaan paikalta.
Photobucket
Lisa suuntasi sitruunapuunsa luokse, jonka hedelmät olivat jo odottaneet poimijaa pitkään.  Onneksi he olivat sopineet, että perijän hankinta jätettäisiin talvelle, jotta tämä syntyisi juuri kevääksi, kun ruokaakin olisi taas enemmän tarjolla. Talveksi ei kaivattu yhtään enempää suita ruokittavaksi. Lisa oli tästä onnellinen, sillä hän ei oikeasti kokenut äidin rakkautta tai riemua lapsesta, kuten hän näki muiden naisten kokevan. Häntä ei paljoa Tilda kiinnostanut. Olisi parempi, jos tyttö kasvaisi nopeasti ja alkaisi töihin, kuten kunnon ihmiset, eikä vain vaatisi huolenpitoa.
Photobucket
Levättyään hetken sitruunapuun ja kasvimaan kanssa touhuten, Lisa suuntasi hakemaan Tildaa ruokailuhuoneen lattialta mukaansa. ”Kai sinut täytyy viedä takaisin kehtoon” Lisa sanoi hiljaa nostaessaan surkeasti itkevää tyttöään maasta syliinsä. Lisa kiipesi yläkertaan ja asetti vauvan kehtoon nukkumaan. Tilda niiskutti vielä kauhuissaan yksin jäämisestä, eikä tapansa mukaan hymyillyt äidillensä tämän asettaessa häntä kehtoon. 
Photobucket
Aika kului ja oli koittanut Tildan oli syntymäpäivä. Rowleyn emäntä oli leiponut tytölle lahjaksi syntymäpäiväkakun, josta Erik oli todella kiitollinen. Harvoin kauppiaan tyttärellä näin hienoja kakkuja oli. Erik odotteli Lisaa Tildan kanssa kakun äärellä.
Photobucket
Photobucket
Lisaa ei kuitenkaan kuulunut ja kynttilät alkoivat jo hipoa kermaa, joten Tilda kasvoi vain isänsä läsnä ollessa. Hänestä kasvoi pieni ja söpö nykerönenä, jolla oli luonnetta enemmän kuin aikansa naispuoliselle henkilölle olisi sopinut.
Photobucket
Lisa oli keräämässä tomaattisatoa pihalta kovalla kiireellä, ettei lumi ehtisi peittää niitä allensa. Häntä ei paljoa kiinnostanut sen kiukkupussin syntymäpäivät. Hänelle oli aivan sama oliko tytär olemassa vai ei. Lisa olisi mieluummin palannut aikaan ennen Tildaa. Olisi ollut edes poika, niin ei tarvitsisi keväällä miettiä uutta lasta. Lisa ei vain todellakaan ollut äidillinen persoona tai niin hän ainakin vakaasti uskoi.
Photobucket
Erik hoiti Tildaa ilman Lisaa. Hän piti tyttärestään, eikä olisi vaihtanut tätä mihinkään ja mitä luonteeseen tuli, hänestä oli ihan hyvä, että tytöltä löytyy vähän luonnetta. Minun tyttäreni ei ainakaan jää jalkoihin! Erik mietti ylpeänä.
Photobucket
Tilda rakasti keinuhevostansa. Hän keinui edes takaisin päivät pitkät ja piti kättä ylhäällä kuten isä häntä oli opettanut. Tyhmä hame vain oli aina tiellä hevosen selkään kiivettäessä, joten Erikin piti nostaa tyttärensä aina hevosen selkään. Erik oli päättänyt opettaa tytöstä valtakunnan parhaan ratsastajan, joten hän oli vain onnellinen, kun tyttö osoitti suurta kiinnostusta keinuhevosta kohtaan.
Photobucket
Palatessaan yöllä kasvimaalla Lisa ihmetteli, miten vaikeaa voikaan kumarteleminen olla. Kun tomaatit oli saatu kaikki talteen, Lisa lähti kävelemään takaisin sisälle. Suljettuaan portin hän tuli hipaisseeksi vatsaansa. Kamala vatsahan on kasvanut! Lisa ajatteli ja tajusi, että perheelle tulisi uusi tulokas jo talven aikana. Mitenhän minä saan Erikille kerrottua, että talvella meillä on jälleen uusi suu ruokittavana. Lisa jatkoi matkaansa sisälle mietteissään. Hän oli menossa yläkertaan nukkumaan, mutta poikkesi lastenkamarissa katsomassa Tildan hiljaista tohinaa ja hymyili itsekseen.
Photobucket
Photobucket
Petersonien pihaan ilmestyi tummaan, köyhällistön viittaan verhoutunut hahmo. Erik seisoi pihalla, kuin olisi odottanut tätä. Erik ja viittaan pukeutunut nainen tuijottivat toisiaan hetken pihalla. Nainen teki aloitteen ja käveli lähemmäs Erikiä. Erik tunsi kuinka hänen sydämensä löi nopeammin ja nopeammin, kuin se olisi tulossa ulos rinnasta. Erik suuteli naista ja tämä vastasi suudelmaan yhtä suurella innolla.

* * * *

Petersonit jäävät tähän. Ehkä ensi kierroksella selviää kuka nainen on ja missä he ovat tavanneet.
Juonesta toivotaan kommentteja, sillä sitä oli todella vaikea keksiä, joten mietin vaikuttaako se väkinäiseltä?

Seuraava kierros kertookin Petersonien naapurin, valtakunnan toisen kauppiaan, Rowleyn arjesta ja valmistautumisesta talveen.